maanantai 25. marraskuuta 2013

seksisuhteet ei vain toimi

Vittu.

Mulla oli (toivoisin että ON!!) juttua Jussin kanssa. Nähtiin ekan kerran heinäkuun alussa baarissa. Jussi oli jonkun kaverinkaverin kanssa, ja pienissä humalatiloissani (=huojuin, hihittelin ja ajoittain muistimennyt) päätin mennä morottamaan Jussia. Jussin kanssa juttu rupesi luistamaan heti, ja päädyinkin jo heti siinä pienessä räkälässä hieromaan Jussin reittä vihjailevasti. Ei vittu. Jussi oli oikein mielissään tästä ja juttelimme tunnin, minä käsi hänen reidellään edelleen. Pikkuräkälä meni kiinni joten siirryimme pienessä porukassa kohti isompaa yökerhoa. Pienestä kaupungista johtuen, oli sielläkin melko hiljaista, tämä ei kuitenkaan menoani haitannut. Kittasimme Jussin kassa uskomattomia määriä alkoholia itseemme ja päädyimme pian ns. kuivapanemaan baarin penkille, hups. Kaverit totes, että miten ois jos huoneen hommaisimme. Tämä tuntui uskomattoman hyvältä ajatukselta meistä molemmista joten suuntasimme melkein samointein Jussin luokse. Jussin luona polteltiin ulkona vielä tupakat, ja melkein pantiin talon edessä olevilla portailla!!! Mitävittua. Ketä vittu kuivapanee portailla? Onneksi olin niin humalassa, että en tuntenut kipua, vaikka makasin selällään kiviportailla + 80kg miestä mun päällä (aamulla sattui!!). Päästiin panemaan ja olin yllättynyt, housuista paljastui aivan saatanan piäni katkarapu. Noh, kyähän sillä pantua sai, mutta perkele se oli piäni. Kesällä oltiin samoihin aikoihin useastikkin viihteellä, ja aina sama kaava = baarissa moikat, pari pusua ja äkkiä Jussin kämpille.

Saatoimme ihastua vähän puolin ja toisin heinäkuun loppupuolella. Kerroin ilmeisesti tunteistani häneen pienissä viineissäni, ja sen jälkeen meidän välit on viilennyt. Olin pikkuviini iltana täysin naamat, enkä edelleenkään ole lukenut viestejä joita Jussille laitoin. Olin tästä tapahtuneesta luonnollisesti niin rikki, että panin seuraavat kaksi viikkoa aivan vitun kamalia ihmisiä, mutta se helpotti. Taisin Jussin kaveriakin siinä ohimennen nusasta, hups.

Älä vittu ikinä pane kenenkään panosi kaveria. Oikeasti. Älä vittu ikinä. Tästä syntyi pieni soppa tässä pienessä kaupungissa ja Jussi ei laittanutkaan pariin viikkoon viestiä. Pienen mykkäkoulun jälkeen sovittiin "virallisesta seksisuhteesta". Noh, vitut. Seksisuhde ei vain toimi. Tottakai ihastuin uudestaan tähän herrasmieheen, ja olen edelleen paskana joka kerta kun Jussi tykkää facessa jonkun muijan kuvasta. ARGH. MITEN VOI IHMISELLÄ KEITTÄÄ NÄIN VITUN PALJON?!? Seksisuhteet, ei _ikinä_ toimi, koska aina jompikumpi osapuoli ihastuu, saatana.

Seksi Jussin kanssa parani kerta kerran jälkeen. Aamusin heräsin usein siihen, että Jussi silitteli mua ja antoi käden lipua kokoajan vain alemmas kohti pilluani. Yleensä makasin mahallani ja jussi sormetti minulle aivan mahtavan orgasmin ja suuteli minua samalla kaulaan. Voiko sunnuntaikrapula alkaa edes paremmin kuin aivan valtavan ihanalla orgasmilla.

Nyt ei olla 3 viikkoon pantu, täytyy ihan tosissaan laittaa sille huomenna viästii et nyt muija tarttee munaa saatana!

Miehet laittaa väärään aikaan viestiä, perkele



Moi!

Mikä siinä on niin vaikeaa? Silloin kun itsellä on jäätävä panetus päällänsä, ja voisi nylkyttää mitä tahansa liikkuvaa (tai vaikka polkupyörää), niin keneltäkään ei tule viestiä tai ketään ei edes vastaa viesteihin? Eilen tilanne oli taas toinen, jopa neljä (!!) pillun puutteessa olevaa kaiffaria jaksoi pommittaa oikein urakalla, vaikka itseäni kiinnosti ainoastaan oma sänky ja lämmin peitto.

On toki ihanaa, että olen darraisten miesten unelmien sunnuntaipillu, mutta rajansa kaikella.
Eräs Aleksi pommitti mua koko päivän, aivan taukoamatta ja oli valmis tulemaan bussilla 300km luokseni, jotta vain saisi pillua. Aleksi on kyllä aivan ihana tyyppi, ja taidan vähän tykätäkkin hänestä. Juttu ei kumminkaan toimisi, sillä olen niin ulkonäkökeskeinen, että en kelpuuttaisi häntä. Hän on lyhyt ja vähän aknenaamainen, joten ei kiitos. Myönettäköön, että Aleksi sai minut kiihottumaan tuhmilla viesteillään, mutta edelleen lämmin peitto yksin houkutteli enemmän kuin se, että olisin raahautunut suihkuun ja jaksanut sheivailla ja laittaa itseni ihmisen näköiseksi.

Eräs Samu, jonka kanssa minulla on ollut epävirallinen seksisuhde laittoi oikeastaan koko viikonlopun vihjailevaa viestiä, ja jaksoi vielä sunnuntainakin pommittaa mua. Hän kertoi kyllä ihanasti, kuinka haluisi pitää minua hyvänään. Toki viesteissä oli tapahtunut kehitystä, koska la-su yönä viestit olivat tätä luokkaa "KyllÄ my suaa ghaluisi8 naids kunnplla. oLet niiin ihsns!2". Kiihkeä oli ilmeisesti tunnelma grillillä (tai grillissä niin kuin hän asiansa muotoili kun kysyin missä hän on). Samu on 40-vuotias aivan jumalattoman hyväkroppainen ja avan saatanan taitava sängyssä! Tässä kohtaa kokemus todellakin puhuu sängyssä, aivan uskomattoman monta orgasmia ja iso penis! Mii laik. Jostain syystä eilen (eikä silloin lauantai yönä) tämäkään herra sytyttänyt.

Markus laittoi myös viestiä. Markus on 30-vuotias isi, jonka lapsi on sillointällöin hänen luonaan. Olen muutaman kerran erehtynyt pahimmissa puutoksissani häntä panemaan. Tästä herrasta saa kyllä jokainen hutsu itselleen takiaisen! Melkein päivittääin jaksaa laittaa viestiä ja jos erehtyy vastaamaan "Mitä kuuluu?" kysymykseen niin taas sen jälkeen vongataan oikein olan takaa. huoh. Hänellekkin oon antanut viimeksi pari kuukautta sitten, ja silti vielä vaan jaksaa! uskomatonta!! vittu.

Ja yksi vitun takiainen tämä seuraavakin herra, Ville. Rahaa ja seksiä vailla kokoajan! argh.

Tänään olisin tosiaan halunnut jyystää ja kunnolla, mutta ei. Laitoin Jussille viästiä, ja ilmotin hyvin suorasukaisesti, että "haluan sua nyt, tule mun luokse. pannaan", mutta ei. Mihin tälläisiä seksisuhteita tarvitsee, jos ei edes munaa saa silloin kun huvittaa?! ei saatana.

Tästä tämä kaikki lähti

Heippa!


Kirjotan tosiaan tänne blogiin kaiken, tietysti eri nimillä, jotta kiinnijäämisen riski pienenee.
Jospas laitetaan vaikka aluksi faktoja pöytään, niin tiedätte minkälainen ihminen tätä blogia kirjoittelee.
-20vee nainen
-tämänhetkinen Se luku 14
-takana yksi parisuhde
-kasapäin irtosuhteita
-moraaliton paskiainen
-jopo
-paskaa huumoria
-vielä paskempaa elämää